lauantai, 3. tammikuu 2015

Brion puulelut

Yksi mahtavimmista äitiyteen liittyvistä asioista on lasten leikkien seuraaminen ja leikkeihin osallistuminen.Nykyään lapsille on tarjolla runsaasti erilaisia leluja.Minä olen ihastunut Brion puuleluihin, joita onkin meille kolmessa vuodessa kertynyt yllättävän paljon :) Tässä postauksessa esittelen muutaman meiltä löytyvän lelun.Minä ihastuin näiden lelujen pelkistettyyn muotoiluun ja voimakkaisiin väreihin sekä siihen, että leluissa on yleensä joku " juju" esim. vedettävissä leluissa esimerkiksi liikkuvat tuntosarvet/ häntä tai muu sellainen.

WP_20150103_19_58_45_Pro%20%281%29.jpg

Häkkihelistimet.

Näitä meiltä löytyy kaksi.Punainen ja vihreä. Molemmat on hankittu lapsille puolivuotislahjaksi.Nämä ovat toimineet rekvisiittana myös kotona otetuissa 6 kk kuvissa.Nyt ne on lasten leikeissä.Nämä säästän lapsille vauvavuodesta

WP_20150103_10_52_36_Pro.jpgAjoneuvot.

Kuvassa olevat kolme lelua on poíka saanut lahjaksi.Oikealla olevan vihreän helikopterin ostin lemppari kirppikseltä pari vuotta sitten.Siitä tämä innostus oikeastaan lähti näihin brion puuleluihin.

 

WP_20141230_20_50_42_Pro.jpg

Viimeisin hankinta: Puuhevonen.

Viime vuonna oli Brion 130-vuotisjuhlavuosi, jonka kunniaksi lelumarkkinoille tuli ihastuttava vedettävä puuhevonen. Brion ensimmäinen valmistama lelu oli juurikin puuhevonen.Tämä on niin ihana, että siitä tuli itselleni "pakko saada" hankinta, joten olihan se " kotiutettava" kaupasta meille.

lauantai, 13. joulukuu 2014

Malmin lento-aseman joulua

 

WP_20141213_11_53_17_Pro.jpg

 

Tänään lähdettiin koko perheen voimin poikkeamaan malmin lentokentällä ensimmäistä kertaa järjestettyyn joulutapahtumaan. Tapahtuman avasi Antti " Kanki" Kaikkonen lyhyellä puheellaan.

kiitorata.jpg

Lentoaseman sisällä oli aulassa pari myyjäispöytää ja lapsille huone, jossa sai askarrella joulukortteja ja taitella paperilennokkeja, joita sitten sai heitellä " kiitorata 36"lla, jossa lapset heittelivät vuoroin isimiehen taittelemaa paperiliidokkia innoissaan.Myös kuopuksen mukana kulkeva lentokone pääsi testaamaan kiitorataa.

Etukäteen oli luvattu, että joulupukki saapuisi lentokoneella tervehtimään niin lapsia kuin aikuisia.Huonon lentosään vuoksi lentokone ei kuitenkaan saanut laskeutumislupaa.Mutta ei hätää, sillä joulupukki " telesporttasi" itsensä kiitoradalle ja käveli sieltä hiljakseen lentokentän sisätiloihin tervehtimään vieraita.Joulupukin kävelyä seurattiin terassilta.Samaan aikaan kiitoradalla auraushommia tehnyt lumilinko kiinnosti kuitenkin kuopusta enemmän.

lentokonero.jpgJoulupukkia kumpikin lapsukainen kävi ihastelemassa isin sylistä käsin lähempää.Joulupukin vierailun jälkeen ohjelmassa olisi ollut vielä tonttupolun kulkeminen, joloin oltaisiin päästy tutustumaan lentoaseman eri tiloihin.Se olisi ollut mielenkiintoista, mutta meidän perhe lähti tässä vaiheessa kotiin lounastamaan ja päikkäreille.joulupukki.jpg

Tapahtuma oli kuitenkin hauska.Asemalla tarjolla olevat glögi ja piparit sekä esillä olleet päiväkoti lasten koristelemat joulukuuset toivat joulumielen.

maanantai, 1. joulukuu 2014

Äidin ikiomat joulukalenterit

Marraskuu tuli ja meni. Marraskuun kuvahaaste oli hauska, mutta oma osallistuminen jäi sitten kuitenkin aikeistani huolimatta melko laimeaksi.Ei voi mitään.Uuden vuoden yhtänä lupauksena voisikin olla blogin aktiivisempi päivitys.

Tänään on ensimmäinen päivä joulukuuta ja sehän tarkoittaa sitä, että saan avata ensimmäisen luukun joulukalentereistani.Minulla on tänä vuonna kaksi joulukalenteria: Lumilyhty joulukalenteri ja Lego friends kalenteri ;) Kyllä, myös jälkimmmäisen hankin juuri itselleni. Viime vuonna minulla oli muumikalenteri, jonka mukana tulleet hahmot tulee esikoiseni saamaan kalenterissa tänä tai ensi vuonna. Kuluneen vuoden aikana olen hurahtanut retro legojen lisäksi uudempiin legoihin, joten luultavasti nämä tytöille suunnatut lego friends  osat päätyy jemmaan äidin omiin kokoelmiin ainakin muutamaksi vuodeksi.Niissähän taitaa olla ikäsuositus peräti 5 vuotta.

 

joulukalenterit.jpg

Pahoittelen kännykällä pikaisesti napatun kuvan laatua.

perjantai, 14. marraskuu 2014

Marraskuun blogihaaste: Lempimukini

Myönnän, että blogihaasteeseen osallistuminen on ollut laiskan puoleista, mutta tässä tulee ensimmäinen postaukseni haasteeseen liittyen. Olen jo pitkään, ainakin yli kymmenen vuotta keräillyt Arabian muumimukeja.Välillä olen pitänyt pitkään taukoa keräilystä, mutta aina se innostus keräilyyn on palannut.Keskityn keräilyssäni kaupasta vielä saatavilla oleviin mukeihin, koska en halua maksaa mukista useita kymmppejä, saati satasia.Ysäeimukeja ei kokoelmastani siis löydy lainkaan.

WP_20141113_21_16_16_Pro.jpg

Kuvassa viimeisin hankintani Seikkailu muutto- sarjaan kuuluva muki.

keskiviikko, 5. marraskuu 2014

Blogihaaste: Marraskuun kuvahaaste

marraskuu.jpg

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Yllä kuva blogihaasteesta, johon päätin tarttua luettuani ystäväni blogia: http://maatuskamaassa.blogspot.fi/.

Todella kiva haaste,Nyt ei muuta kuin kuvia ottamaan.